Suomen kansalle

Blogini on herättänyt paljon keskustelua kämppisteni ja muiden talossa vierailevien keskuudessa. Erehdyin jollekin näyttämään linkkiä maailmalle.net -sivustolla, jonka kautta tänne pääsee, ja nyt he ovat siinä uskossa, että olen kotimaassani jonkinlainen superjulkkis. "Suomen kansa odottaa malttamattomana päivityksiäsi eikä meillä vieläkään ole nettiä!" he vitsailivat kun operaattorinvaihdos hieman viivästyi. No, tiedoksi Suomen kansalle: nyt on netti talossa, päivitykset saakoon jatkoa.

Olen vältellyt antamasta blogin osoitetta espanjalaisille, koska google translator on vaarallinen työkalu, ja pelkään, että monet asiat tulisivat espanjaksi käännettyinä väärinymmärretyksi. Minähän tarkastelen tätä kaikkea ympärilläni olevaa äärimmäisen ihastuneena, mutta jotkut sarkastiset sanankäänteet / kulttuurieroihin perustuvat yleistykset saattaisivat loukata jotakin. Asuinkavereiden mielestä minun pitäisi kirjoittaa blogia espanjaksi tai englanniksi. Ymmärrän kyllä heidän uteliaisuutensa - olenhan minä eräänlainen vakooja, joka raportoi kaikesta ulkomaailmalle, ja he haluavat tietää, mitä heistä puhutaan. Kaiken lisäski olen äärimmäisen surkea vakooja, koska kavalsin itse itseni.

Tämä viikko on ollut uuvuttava, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Eilen kävimme rakentavan keskustelun pomoni Elenan kanssa. Hän sanoi, että otan asiat liian raskaasti ja muistutti, että olen täällä harjoittelussa ja siten oppimassa. Kysyä saa ja pitää, kaikki tekevät virheitä, ja me olemme kaikki samalla puolella. Tavallaan tiesin tuon kaiken, mutta oli helpottavaa kuulla ne jonkun toisen suusta. Olen joissakin asioissa pingottava (onko tuo sana?) perfektionisti ja otan itseni liian vakavasti. Haluan niin kovasti tehdä tämän työn hyvin, etten uskalla rentoutua. Osaksi viime aikoina potemani univaikeudet ovat johtuneet siitä, että stressaan myös unissani. Näen värikkäitä unia muun muassa vastuutehtävistä, joka minun täytyy hoitaa, ja kun herään keskellä yötä pyörii uni ja todellisuus yhtenä sekamelskana päässäni. Eilinen keskustelu oli kuitenkin vapauttava, ja pääsin sanomaan myös joitain asioita, jotka ovat omaa mieltäni painaneet ja jälkeen päin minulla oli jollain tapaa puhdistautunut olo. Ja uskomatonta kyllä, viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa täysin keskeytyksettä sen jälkeen kun muutin uuteen huoneeseeni.

Nukkumista helpottaa myös se, että olen voinut pitää parina yönä parvekkeen ovia kiinni. Ilma on vähitellen mutta varmasti viilenemässä - ensi viikoksi on luvattu enää 25º - mikä ehkä Suomesta käsin kuulostaa helteeltä, mutta merkitsee täällä syyskauteen siirtymistä. Univelkaa on kertynyt tällä viikolla niin paljon, että aion seuraavaksi ottaa tehosiestan ja miettiä vasta sitten viikonloppua. Hullua, että vasta klo 19.40 ehtii päiväunille, mutta työpäivä loppuu virallisesti vasta klo 18 ja tänäänkin, kuten useana muuna päivänä, meni ylitöiksi.

Ensi viikosta tulee erittäin mielenkiintoinen: ensiksi parhaisiin ystäviini lukeutuva Jenni tulee tiistaina viikon vierailulle Barcelonasta, keskiviikkona on syntymäpäiväni, torstaina Alvar Aalto -näyttelyn avajaiset, lauantaina Noche en Blanco -taiteidenyö ja lisäksi valmistelemme töissä 22.9. tiistaina järjestettävää CIMO-päivää, joka on eräänlainen infotilaisuus Suomessa opiskelusta/työskentelystä kiinnostuneille täkäläisille.

Olen töissä kokoamassa mediakansiota Design-projektista, johon siis keräämme paikallisia lehtijuttuja suomalaisesta muotoilusta ja arkkitehtuurista. On äärimmäisen mielenkiintoista lueskella kokoamiamme juttuja ja nähdä, miten kotoinen muuttuu eksotiikaksi. Espanjankielentaitoisille tuoreehko El Paísin juttu täällä. Löysin, tai siis Elena oli löytänyt, myös tämän blogin, joka tarkastelee helsinkiläistä elämänmenoa espanjalaisen silmin. Eräänlainen vastaprojekti siis omalleni...

...Ajatus katkesi juuri, kun huoneeseeni tuli yllätysvieraita. Täytyy sanoa, että vuokraisäntämme on aikamoinen tapaus. Tänä aamuna hän tuli asuntoomme klo 8 siistijän kera, ja kun menin aamupalalle keittiöön klo 9, he olivat molemmat siellä työntouhussa. Nyt on siis kyseessä espanjalainen eläkeläismies. Siistijä pyyhki pölyjä kaappien päältä, jonne ulottuakseen hänen täytyi käyttää apunaan rakennustikkaita ja nousta sitten pöytätasoille seisomaan. Vuokraisäntä osallistui mm. pitelemällä tikkaita paikoillaan. Yhteen nurkkaan siistijä ei rättinsä kanssa ulottunut, joten Santos - vuokraisäntä - tarjoutui itse pyyhkimään kyseisen nurkan. En kunnolla uskaltanut katsoa, kun pyylevähkö vanha herra kipusi tikkaat ylös pöydälle ja ryhtyi kurkottelemaan kaukaisimpia pölypalleroita, sen verran huteralta homma vaikutti. Mutta hänpä innostuikin sitten niin askareesta, ettei meinannut tulla alas ollenkaan. Siistijä seisoi vieressä ja anoi häntä tulemaan alas: "Tarkoitin vain sitä nurkkaa, minä hoidan kyllä loput. Mitä minä nyt teen kun sinä siivoat, istunko alas aamupalaa syömään?" hän ruikutti. Minä seurasin esitystä hämmennyksen ja huvituksen sekaisin tuntein aamiasmurojeni ääreltä.

Tästä viimeisestä on siis kulunut lähes 12 tuntia, mutta äsken huoneeni oveen koputettiin ja sisään astui, yllätys yllätys, Santos, tällä kertaa vieraan miehen kanssa, jonka hän esitteli huoltomieheksi. He käyvät nyt läpi taloa katsoakseen, mitä kaikkea täytyy korjata. Vietin juuri hetken kahdestaan vuokraisäntäni kanssa suljettujen ovien takana, kun hän halusi kokeilla, toimiiko huoneeni lukko. Eihän se kunnolla toiminut, ja hetken pelkäsin että jäisimme tänne pidemmäksi aikaa. Väliinpitämättömyydestä tätä vuokranantajaa ei ainakaan voi syyttää.

Nyt on tehosiestan aika. Hyvää viikonloppua!!

Anniina