Jokaiselle jotain

Katsoin eilen uutisia. Málagassa oli +20ºC ja ihmiset t-paitasillaan terassilla valittelivat kun hiki valuu. Yöllä oli myös samoilla tienoilla koettu Richterin asteikolla 4 voimainen maanjäristys. Samaan aikaan pohjois-Espanjassa -9ºC ja lunta niin, että sitä joutui lapioimaan. Täällä pääkaupungissa, maan keskipisteessä, ei säiden puolesta mitään raportoimisen arvoista. Montakohan aura-autoa Madridin kaupungilla on? Eräs eilen sanoi että täällä sataa kaksi hiutaletta lunta ja kaupunki menee sekaisin.

Kaupunki on myös vähän sekaisin nyt kun taksikuskit ovat lakossa. Toivottavasti tämä ei vaikeuta huomenna meidän lentokentälle pääsyä. Tarkoitus on mennä metrolla mutta jos kaikilla muilla madridilaisilla on sama ajatus klo 9 aamulla, olemme pulassa. Niin siis, mulla on sattumalta sama lento 2 työkaverin kanssa. Eipä tule ainakaan yksinäistä!

Tässä vähän madridilaista joulutunnelmaa. Paikallinen Stockmann on pystyttänyt jokavuotisen joulukuvaelmansa lasten ja vähän vanhempienkin iloksi. Muovifiguurit liikkuvat, laulavat ja käyvät keskusteluja. Minä olisin lapsena itkenyt kauhusta nuo nähdessäni....


Kuvan otti Olli Nurminen

Nyt matkalaukun kimppuun, se on vielä toistaiseksi tyhjä...

Anniina

Kalenterin 16. luukku

Taivaalta sataa jotain merisuolan näköistä. Unohdin sekä kaulahuivin että kotiavaimet kotiin. Tänään olisi viimeiset Mes del diseño -avajaiset: "Raili & Reima Pietilä - modernin arkkitehtuurin haastajat". Kukapa olisi arvannut, että kerran kotireittinikin varrella Tampereella sijaitseva, béton brut -arkkitehtuuria puhtaimillaan edustava Kalevan kirkko tulisi vastaan Madridissa. Itse Raili Pietilä kunnioittaa tapahtumaa läsnäolollaan.

Kävin eilen ostamassa angorakarvaisia sukkia, jotta pärjäisin paremmin kun tulen parin päivän päästä Suomeen. Jännittää vähän, miten sitä taas sopeutuu kylmään ja pimeään. Viimeksi kun tulin Granadasta joululomalle, minulla kesti muutama päivä ymmärtää, miksi kaikki vaelsivat kaduilla haudasta nousseen näköisinä. Tämä tapahtui toissatalvena, silloin kun lunta ei tullut koko talvena. Muutaman päivän jaksoin puhkua energiaa, mutta sitten minultakin tyhjeni akku. Pimeys otti niin tiukan otteen, että hädin tuskin kykenin nousemaan sängystä aamulla. Luulin ensin sairastuneeni, kunnes tajusin että kyseessä on vain valon puutteesta johtuva väsymys.

Viime talven vietin Suomessa ja se oli kaikin puolin täydellinen. Sopivasti lunta, sopivasti pakkasta - en ollut sitten lapsuuden nauttinut yhtä paljon talvesta. Koskaan en ole ollut erityisesti syksy- tai talvi-ihminen. Kuitenkin kun oli ollut vuoden pois maassa, jossa neljä vuodenaikaa eivät erotu toisistaan yhtä dramaattisesti kuin pohjoisessa ja jossa luonto ei tule vastaan takapihalla kuten Suomessa, olin ikään kuin herkistynyt vuodenajan vaihteluille. Syksyinen ruska ja kirpeät talviaamut näyttäytyivät kirkkaammissa väreissä kuin koskaan ennen.

Pimeästä ja kylmästä huolimatta odotan innolla joululomaa kotona. Kun on pois, oppii arvostamaan sellaisiakin asioita, jotka ovat sitä ennen olleet itsestäänselvyyksiä. Kuten esimerkiksi keskuslämmitys - lattialämmityksestä puhumattakaan. Tällä reissulla Espanjassa olen ollut kaikin puolin onnekas. Meillä on kotona kaasulla toimivat patterit, jotka ainakin näillä keleillä (tänä aamuna mittari näytti +1º) jaksavat lämmittää asunnon. Yöllä minun on jopa kuuma.

Granadassa asuessani asiat eivät olleet yhtä hyvin. Asuin syys-tammikuun 2007-2008 asunnossa, jossa kodinhoitohuoneen ikkunasta puuttui lasi. Siis valtava avonainen ikkuna ympäri vuoden! Asunto oli ympäröivien rakennusten pimentävä ja talvella niin kostea, että pyykkejä sai kuivatella viikon. Minulla oli lämpömittari kännykässäni, eikä ollut tavatonta, että se aamulla herätessä näytti +13 astetta. Nukuin pari kuukautta pipo päässä, makuupussissa ja aamulla olin niin jäässä, että piti mennä ulos lämmittelemään. Parhaita olivat ne aamut, kun veden lämmittävästä kaasupullosta loppui kaasu kesken suihkun, juuri kun oli saanut shampoot hierottua päähän... Madridissa en oikein ymmärrä, mistä kaasu asuntoomme tulee, mutta kaasupulloja meidän ei tarvitse itse vaihtaa. Mutta niin, Granadasta vihdoin kun pääsi joululomalle Suomeen, tuntui tavallisinkin kerrostaloasunto viiden tähden hotellilta. Voi sitä autuutta kun pääsee taas tallaamaan lämmitettyjä lattioita ilman kenkiä.

Nauttikaahan lattialämmityksestä ja jaksamisia pimeisiin aamuihin,
Anniina

Kalenterin 15. luukku

Aika monta luukkua on jäänyt avaamatta viimeaikoina - myös ihan konkreettisesti keittiössämme lojuvasta suklaakalenterista. Täällä eletään kuitenkin myös tiiviisti joulunodotustunnelmissa. Paikalliset joulukalenterithan muuten sisältävät luukkuja loppiaiseen saakka, joka on Espanjassa se varsinainen joulu, día de los Reyes Magos eli itämaantietäjien päivä. Täällä suhtaudutaan jouluun, sellaisena kuin me sen tunnemme, skeptisesti. Joulupukki on espanjalaisille amerikkalaista hapatusta, Coca Cola -yhtiön keksimä kaupallinen hahmo. Lahjat espanjalaislapsille tuo itämaan tietäjät ja heille jätetään vastalahjaksi viiniä ja turronia, paikallista makeaa jouluherkkua, nougat on kai sen lähin meikäläinen vastine. Kameleille jätetään myös juotavaa jotta jaksaisivat taivaltaa paluumatkan.

Suomen itsenäisyyspäivää juhlistimme suurlähettilään vastaanotolla, tosin jo pari päivää etukäteen, ja viime sunnuntaina, lucianpäivänä, laulaa luikautimme ruotsalaisen Kajsan kanssa Santa Luciat. Meillä on talossa myös pieni joulukuusi, vaikka perinteisempi espanjalaiskoriste on seimi, belén tai nacimiento, pienoismalli joka koristellaan joulukertomuksesta tutuilla miniatyyreillä, pääosassa ovat tietenkin Jeesus-lapsi, Maria ja Joosef. Kataloniassa seimeen asetellaan myös julkisuuden henkilöitä, jotka kuvataan housut nilkoissa kakalla (!). Nämä caganerot tuovat perinteisesti hyvää onnea seuraavan vuoden sadolle (mitä se olisikaan ilman kunnon lannoitteita) ja kuvaavat ihmisen pienuutta suurempien voimien edessä. Tässä Paavi caganer-hahmona:



Tästä tulee hauskasti mieleen Veikko Huovisen novelli "Henkistymisen kirot", jonka sovitimme aikoinaan Ristijärven teatterileirillä näytelmäksi. Minä esitin oopperatähteä, jolla oli ylitsepääsemättömiä vaikeuksia käydä vessassa, koska se oli suuren oopperatähden statukselle liian maallista. Ongelma ei ratkennut ennen kuin laulajan manageri tilasi paavin paikalle ja tämä kuiskasi diivan korvaan: "Kakitaan me siellä Vatikaanissakin." Näytelmä tehtiin Paavi Johannes Paavali II:n kauden viimeisinä vuosina, jolloin henkinen johtaja oli jo aika raihnainen. Ristijärvellä paavia esitti pieni poika, jolle tungettiin pannumyssy päähän ja joka laahusti lavalle niin uskottavassa sivukenossa, että minulla meinasi pettää pokka joka kerta.

Lauantaina lähden Suomeen joulun viettoon, enkä palaa Espanjaan kuin vasta 5. päivä tammikuuta. Harjoitteluani Instituutissa on sen jälkeen enää muutama hassu viikko jäljellä, ei oikeastaan edes sitäkään, sillä pesti päättyy jo 15.1. Sen jälkeen minulla onkin jännät oltavat. Ostin nimittäin tänään lentolipun Lattareihin.

Lennän Limaan, Peruun 1.2.2010 ja sieltä minun tulisi vajaassa puolessatoista kuukaudessa selvittää tieni etelä-Chileen, Temucoon, jossa alkaa 3 kuukauden Cimo-harjoittelu Mapuche-intiaanien parissa. Olen viime aikoina lueskellut matkaoppaita ja suunnitellut alustavasti reissuani, mutta kaikki on vielä enemmän tai vähemmän auki. Ei vähiten sen vuoksi, että tuleva työnantajani ei ole kovin aktiivinen vastaamaan sähköposteihin. No, lentolippu on kuitenkin jo taskussa ja täytyy sanoa, että olo oli tänään huikea, kun lähtöpäivä konkretisoitui. Odotan jo innolla uusia seikkailuja, toivottavasti nekin odottavat minua.

Anniina

Kalenterin ensimmäinen luukku

Kuka arvaa mitä tein eilen¿ No kävin luistelemassa tietenkin! Oli ihan hullun hupaisaa, varsinkin kun puolen tunnin pyörähtelynkään jälkeen varpaat eivät olleet kohmeessa kuin syksyllä pakastettu hirvenliha. Ala-asteen lämmittämätön luistelukoppi, talja märän toppapuvun takamuksen alla laihana lämmikkeenä kun tönkköjäätynein sormin koettaa aukoa Kaunokkien nauhoja... Siinä sitkein luisteluun liittyvä mielleyhtymäni, joka vuosikausia esti minua innostumaan tästä talviurheilulajista. Viime talvena Suomessa ostin kuitenkin uudet luistimet, ensimmäistä kertaa noin kymmeneen vuoteen. Eilen luisteltiin kuitenkin lainatuilla, aika anarkistista oli meno pikkuradalla kun lapset ja aikuiset sinkoilivat sikin sokin, kaikki ilman suojuksia saati kunnollisia taitoja hallita liikkeensä suuntaa.

Jään säkenöivä tähti oli hieman yllättäen meksikolainen kämppis, joka oli kuulemma jäällä ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Kuin ihmeen kaupalla hän veteli lähes kaikki tunnetut luistintemput paitsi kolmoislutzin. Minä ja Kajsa katsoimme epäuskoisina kaukalon laidalta. Olen lähes vakuuttunut, että Julianilla on salattu taitoluistelumenneisyys. Onko Meksikossa edes jäätä?

Tänään olohuoneemme nurkkaan oli ilmestynyt joulukuusi. Aika aikaisessa sanon ma, meilläpäin se on tapana kantaa sisään vasta aatonaattona. Pitäisi ostaa joulukalentereita, sillä eräs nimeltämainitsematon luistelusankari ei ole koskaan moista nähnyt. Jos huomenna ostaa, saa syödä kaksi suklaata kerralla.

Eilen tuli puheeksi tavallisimmat nimet ja Julian osasi nimetä Juhan perus suomalaiseksi nimeksi. Miten? Hän on ollut Nokialla töissä, ja kaikkien suomalaisten kolleegoiden nimi oli kuulemma Juha. Myös Matin osasi hän liittää suomalaiseen nimiperinteeseen, niin kuin nähtävästi lähes jokaikinen costaricalainen (!) kännykänomistaja. Tämä johtuu siitä, että kämppis oli aikoinaan Nokian markkinointiosastolla Meksikossa töissä, ja he suunnittelivat vuonna 2004 kampanjaan Costa Ricaan, joka osoittautui valtavaksi menestykseksi ja jolla he lähes voittivat palmun Cannesissa.

Costa Ricassa mobiililiittymät ovat valtion säännöstelyn alaisia siten, että jokaisen henkilön nimissä saa olla vain yksi liittymä. Kun vuonna 2004 valtio vapautti 600 000 kännykkäliittymää, valmistajat ryhtyivät kilpailemaan siitä, kenen luureilla markkinarako täytetään. Julian tiimeineen kehitti Nokian mainoskampanjan hahmon nimeltä Matti ympärille. Matti on suomalainen miljönäärinörtti joka tahtoo ostaa itselleen kaikki näkemänsä nokiat. Kampanjan slogan oli "Gánele a Matti" ja kieltomerkki vaaleahapsisen, silmälasipäisen Matti-paran naamakuvan päällä. Eli siis ihmisiä kannustettiin kamppailemaan Mattia vastaan ettei hän haalisi kaikkia maan nokialaisia itselleen. Kampanja oli menestys, costaricalaiset haalivat nokiat käsistä, ja Matista tuli huumorijulkkis. Ainoastaan näyttelijän, joka muuten oli costaricalainen, lapset kärsivät, sillä he häpesivät isäänsä. Jos siis nimesi on Matti ja teet joskus reissun Costa Ricaan, älä ihmettele jos nimellesi hieman naureskellaan.






Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
Anniina