Kuulumisia kaakeloidusta huoneesta

Henkilökohtaisen pankkikriisini päätösluku on kirjoittamatta. Läksin eilen aamuvarhain noutamaan paljonpuhuttua sertifikaattiani, joka todistaa, etten ole kirjoilla Espanjassa. Certificado de no residente siis paikallisella kielellä. Menin ulkomaalaisten poliisiasemalle, jonka ovella virkailija pyysi minua selvittämään asiani. Kerroin, että tulin noutamaan dokumenttiani, jolloin mies pyysi minua esittämään kuitin siitä, että olen maksanut vaadittavat 6 euroa 83 senttiä. Minä olin ollut siinä uskossa, että maksun voi suorittaa paikanpäällä käteisellä, mutta olin tietenkin väärässä, joten ei auttanut muu kuin lähteä metsästämään pankkia, jossa maksattaa laskuni.

Ensimmäisessä pankissa oli jonoa, ja kun tovin jonotettuani pääsin lähemmäs tiskiä, huomasin, että kassalla luki, että laskujen maksatus onnistui vain jokaisen kuun 10.–20. päivä klo 8.30–10. Kellonaika täsmäsi, mutta päivämäärä ei, joten ei auttanut muu kuin marssia seuraavaan pankkiin. Pankki nro 2:ssa en meinannut päästä edes ovesta sisään turvajärjestelyjen takia. Täällä ei ole harvinaista, että pankkiin sisään tultaessa täytyy mennä lasikoppiin, jonka toinen ovi sulkeutuu takana ennen kuin pääse sisään. Astuin koppiin, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta ovi ei ottanut sulkeutuakseen eikä näin ollen edessäni olevakaan avautunut. Hetken päästä perässäni asteli alle keski-ikäinen mies, joka tuli avuliaana kanssani koppiin selvittämään tilannetta. Meinasi olla vähän tukalat paikat, sillä tuoksusta päätellen mies oli nauttinut jotain vettä väkevämpää edellisenä iltana. Aikamme siinä saikattuamme tomera naisääni kuulutti kovaäänisen kautta, ettei kopissa saa olla kuin yksi henkilö kerrallaan. Kun vihdoin pääsin sisälle, olin jo henkisesti luovuttanut. Ja aivan oikein: tuossa pankissa ei voinut maksaa laskuja pelkällä ulkomaalaisen passilla. Minulla olisi pitänyt olla espanjalainen henkilötunnus.

Kolmas pankki toden sanoo, tällä kertaa se oli Santanderin konttori. Astelin tiskille erittäin nöyränä, sillä jo kaukaa huomasin ilmoituksen jossa luki sama teksti kuin pankki nro 1:ssä: laskun maksatus vain kuun 10–20 päivä. Jos ei onnetar, niin joku oli kuitenkin puolellani, sillä täällä minun annettiin ojentaa 6,83 euroani tiskin yli. Palasin lähtöruutuun leimatun laskun kanssa, ja vihdoin poliisilaitoksen ovetkin avautuivat. Käteen minulle jäi reissusta lappu, jossa todistetaan, etten virallisesti asu täällä. Kuten kämppikseni illalla kysyin lappua hänelle näyttäessäni: ”Tämänkö muka pitäisi auttaa sinua jotenkin?”

Tänä aamuna heräsin taas aikaisin valmistautuneena uuteen taistoon. Minulla jäi epäileväinen olo viime viikolla, kun kävin alustavasti avaamassa tilini BBVA:n konttorissa. Pankkivirkailija väitti tuolloin minun saavan sertifikaattini mukana NIE:n (El Número de Identificación de Extranjeros) eli ulkomaalaisen henkilötunnuksen, eikä ottanut kuuleviin korviinsa, kun osoitin papereistakin anoneeni vain todistusta siitä, etten ole kirjoilla Espanjassa. Kotikonttorini on pieni, ja sama setä otti minut tänään iloisesti vastaan. Jännittyneenä ojensin hänelle paperini, ja hän ryhtyi heti tuumasta toimeen näpyttelemään uusia tietoja koneelle.

Hetken kaikki vaikutti sujuvan hyvin, kunnes hän tarkemmin paperia tutkittuaan julisti tomerasti, ettei kyseinen paperi käy laatuun, koska siitä puuttuu NIE. Selvitin taas kerran, etten ole henkilötunnusta anonutkaan, mutta hän väitti että viime viikolla esittämäni todistus oli henkilötunnushakemus. Pysyin lujana, jolloin hän ymmärsi esittää ratkaisevan kysymyksen: Mihin maahan maksan veroja? Vastasin, että Suomeen, jolloin virkailijan ilme kirkastui: ”Sittenhän tässä ei ole mitään ongelmaa. Otan kopion paperista ja tämä on sillä selvä.” Vihdoin minullekin siis valkeni, että certificado de no residenten tarkoitus on todistaa pankille, etten maksa veroja Espanjaan. Tätä yksi työkavereistani epäili jo viime viikolla, mutta kun kaikki on niin sekavaa, en tiennyt oliko asian laita näin. Lopuksi luottovirkailijani näytti minulle, miten libreta eli pankkikirja toimii pankkiautomaatilla asioidessani ja varmisti, että minulla on hänen käyntikorttinsa, jos tulee jotain kysyttävää. Astelin pankista ulos kevein askelin, pientä voitonriemua rinnassani tuntien. Yksi espanjalaisen byrokratian mysteereistä selvitetty.

Muutenkin sotkut ympärilläni tuntuvat vähitellen selviytyvän. Asuntomme alkaa muistuttaa pikkuhiljaa muistuttaa elinkelpoista massiivisen tyhjennys- ja siivousoperaation myötä. Olimme suunnitelleet pitävämme siivoustalkoot porukalla tulevana viikonloppuna, mutta työtä ei ehkä olekaan niin paljon tiedossa, sillä huomenna vuokraisännän palkkaama siivoaja tulee. Tai ehkä hän tulee vasta ylihuomenna. Tänään kun saavuin kotiin, uuteen huoneeseeni, jossa on muuten parveke, oli ilmestynyt uusi 130 cm leveä sänky. Viikonloppuna teemme visiitin Ikeaan vuokraisännän kanssa, ja ostamme kaikkea tarpeellista, esimerkiksi kirjoituspöytiä ja kaappeja. Näin on ainakin sovittu. Paljon voi tapahtua ennen viikonloppua. Uusi joukkueemmekin alkaa olla kasassa, ja miehitys on asunnossamme varsin kansainvälinen: Suomi, Ruotsi, Espanja, Ranska, Meksiko ja Baskimaa edustettuina, jeah!

Töissä pitää kiirettä: olen viime päivinä saanut tehtäviä, jotka vaativat täyden keskittymisen. Pieniä onnistumisenelämyksiä olen myös kokenut. Sain esimerkiksi järjestettyä majoituksen 30 ihmisen teatteriporukalle, jotka tulevat marraskuussa 2 viikoksi Madridiin Suomalaisen muotoilukuukauden tiimoilta. Luvassa on taatusti jotain ainutkertaista a la teatteriryhmä Quo Vadis: porukka pystyttää jurtan Madridin kulttuurikeskukseen Mataderoon, ja nuorin esiintyjä on vasta 2-vuotias.

Eilen kävimme työkavereiden kanssa Cien Montaditos –baarissa, jossa saa keskiviikkoisin juomat ja ruoat (100 erilaista täytettyä leipää) eurolla. Tilaus täytetään rasti ruutuun –menetelmällä ja vastineeksi saa luurin. Luuri alkaa piippaamaan, värisemään ja vilkkumaan, kun ruoat ovat valmiit. Hich tech, sanoisin minä. Baari on kovasti työkavereideni suosiossa, ja syykin selviää paikan motosta: ”Come como un rey… y paga como un becario.” Eli syö kuin kuningas ja maksa kuin harjoittelija, hahhah.

Tämä on ollut pitkä päivä ja väsy painaa. Tätä ei saa kertoa kämppiksille, mutta kaadoin äsken vahingossa tiskikoneeseen pyykinpesupulveria. Onneksi joku pieni ääni takaraivossani hälytti ennen kuin löin luukun kiinni, ja tarkistin paketin uudestaan. Paidan kuvahan siitä kyljestä löytyi. Pulveria oli aika paljon, enkä saanut sitä käsilläni kaavittua ulos, joten täytyi ottaa imuri avuksi. Taitaa olla parasta mennä nukkumaan ennen kuin olen enemmän vaaraksi ympäristölleni.

Anniina

Ps. Otsikkoon viitaten, tämän päivityksen mahdollistaa naapurilta varastettu netti, johon minulla on näköjään yhteys vain vessasta.