Viikon loppu

Puolentoista vuorokauden sairasloma keskellä viikkoa teki hyvää, ja nyt tuntuu kuin minua ei olisi mikään koskaan vaivannutkaan. Viimeisen pastillinkin nielin aamulla, nyt on antibioottikuuri ohi, jes.

Eilen tuntui ekaa kertaa siltä, että on edes melkein töissä kun istuuduin yksin työpöydän ääreen edeltäjäni viettäessä ansaittua vapaapäivää. J on myös tänään poissa, joten minä koetan olla sotkematta asioita (juuri sotkin näppiksen nektariinilla) ja hoitaa niitä myös parhaani mukaan eteenpäin. Äsken lähetin tarjouspyynnön painofirmalle kirjanmerkistä ja flaijerista, jota Instituutti suunnittelee Noche en Blanco -kulttuuritapahtumaa varten. Kyseessä on Madridissa järjestettävä taiteiden yö, joka ajoittuu täydenkuun aikaan syyskuun puolivälissä. Instituutti on järjestämässä yhdessä pohjoismaiden suurlähetystöjen kanssa kirjallisuusistuntoa, jossa näyttelijät tulkitsevat katkelmia vastikään espanjaksi käännetystä pohjoismaalaisesta jännitysnovellikokoelmasta. Jostain pitäisi kyseistä iltaa varten hankkia myös lakritsia.

Olen toistaiseksi vähän ihmeissäni omasta roolistani tässä toimistossa. Olen joissakin asioissa aluksi enemmän tarkkailija kuin suuna päänä sekaan juoksija, ja nyt huomaan taas oman varovaisuuteni uuden tilanteen edessä. Tämä liittyy myös siihen, etten tahdo turhaan vaivata kiireisiä ihmisiä tyhmillä kysymyksilläni (joo joo, tiedän ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan, jne.). Ensi viikoksi J tulee vielä onneksi töihin, joten voin kaataa kaikki tyhmät kysymykseni hänen niskaansa.

Eilen kävimme työkaverini A:n ja hänen suomalaisten vieraidensa kanssa töiden jälkeen terassilla maistelemassa turistihintaista olutta. Kun loppulaskun aika tuli (37 euroa 10:stä pienestä tuopista eli cañasta ja muutamasta hassusta oliivista ja suolanaksusta, juojiahan oli siis 5), epäilimme vedätystä, mutta samat hinnat seisoivat painettuina ravintolan seinässä. Sisätiloissa oluen nauttiminen olisi ollut noin puolet edullisempaa. Ei auttanut muu kuin kaivella kuvetta ja pulittaa rahat Espanjan kalleimmista cañoista. Enempään minulla ei sillä erää ollut varoja, joten läksin kotiin.

Kotona odottikin sitten lista täynnä potentiaalisten asunnonkatsejioiden nimiä. Muistan tännekin kirjottaneeni, että minun täytyy toivoa kämppisteni katoamista, jotta saan itselleni isomman huoneen. No, joskus toiveet toteutuvat, sillä jo seuraavana päivänä tänne saapumiseni jälkeen kämppikseni Jordan ilmoitti, että hän plus kaksi muuta, ranskalainen Noemi ja hänen poikaystävänsä Alvarito muuttavat pois kuun vaihteessa.

Nyt meillä on siis hakusessa 3 asuinkumppania, ja minä saan valita uuden huoneen. Eilen tutustuimme kahteen hyperaktiiviseen malagalaistyttöön, ujonoloiseen balettitanssijaan ja yhteen italialaiseen. Tänään kun tulin töistä, täällä oli ehtinyt käydä jo yksi ranskalainen ja kierros saksalaispojan kanssa oli kesken. Tänään tulee vielä ainakin yksi katselija ja sunnuntaina lisää. Julian, Noemi ja Jordan käyvät juuri ympärilläni kiihkeää keskustelua siitä, kenelle huoneet vuokrataan. Minun pääni on tyhjä. Kukaan tähän astisista ehdokkaista ei ole suoraan sanottuna tehnyt minuun suurta vaikutusta. Taidan valita kadunpuoleisen huoneen, jossa on parveke.

Eilen kävimme vielä iltasella Julianin ja Noemin kanssa istumassa läheisellä aukiolla eli plazalla, jossa kiinalaiset myyvät kylmää kaljaa vetolaukuista ja espanjalaiset hipit harjoittelevat yksipyöräisellä ajoa. Lämpötila pysyttelee tukalan puolella vielä auringonlaskun jälkeenkin. Olimme menossa terassille, mutta kaikki paikat olivat täynnä, joten istuimme puiston penkille. Ympärillämme pyöri paljon koiria, erityisesti ranskalaisia bulldogeja, jotka tuntuvat olevan muotia, ja Noemi ja Julian kehittivät kiihkeän keskustelun siitä, mikä on koiran oikea paikka (Julian: koira on kesytetty kotieläin, Noemi: koira ei kuulu kaupunkiin). Minä tyydyin istumaan heidän välissään ja kuuntelemaan. Espanjaksi monet mielipiteeni katoavat. En vieläkään osaa ajatella kriittisesti tällä kielellä.

Tänään myöhästyin töistä, koska kävelin ajatuksissani väärää katua. Kun havahduin siihen, että ympäristö näytti oudolta, luulin vain kävelleeni liian kauas. Käännyin takaisin, mutta kesti vielä tovi ennen kuin tajusin olevani väärällä kadulla.

Hups! Tajusin juuri, että klo on jo puoli 9 ja olen sopinut treffit puolen tunnin päästä työkavereideni kanssa. On yhden harjoittelijan läksijäiset, ja hän on kutsunut Instituutin väkeä kotiinsa syömään. Täytyy pistää töpinäksi!!

Hasta luego,
Anniina

Ps. Sain tänään sähköpostin, jossa kerrottiin, että lentoni Madridista Helsinkiin ennen joulua on peruttu. En tiedä, minne päin maailmaa puheluni päätyi, mutta melkisen sirkuksen ja usean puhelun jälkeen minulla on korvaavat lennot. Joulu pelastettu.