Vagabunda

Kotimatkani kesti tänään vähän normaalia pidempään, tarkemmin sanottuna lähes 2 tuntia. Kävelin tahallaan väärään suuntaan töistä, että kaupunkikuvani avartuisi. En eksynyt kertaakaan, vaikka tein aikamoisen kierroksen eikä karttakaan ollut mukana. Madridin keskustassa on sitäpaitsi suhteellisen turvallista eksyä, sillä metrolla pääsee aina lähtöruutuun. Oli mukava vain käveleskellä ja katsella ympärilleen, ilman kiirettä mihinkään: tällaisessa kaupungissa minä siis asun. Haluaisin opetella uudestaan katsomaan asioita ensimmäistä kertaa, ihmettelemään ja esittämään kysymyksiä. Lapset sen osaavat, aikuisilla tuntuu monesti olevan tarve pitää nenä suoraan menosuuntaan ja olla vaikuttumasta ympäristöstä. Ainakaan minä en useinkaan uskalla tai kehtaa näyttää, etten hallitse kaikkea, mitä ympärilläni tapahtuu.

Tämä päivä on ollut muuten paljon parempi kuin eilinen maanantai. Eilen töissä minusta tuntui siltä kuin taannoin ensimmäisellä autokoulun ajotunnilla, kun puolen tunnin parkkipaikalla pyörimisen jälkeen ("tuossa on jarru, kaasu ja tämä on kytkin") minut ohjattiin suoraan kaupungin keskustaan, pahimpaan kello neljän ruuhkaan. Soittelin siis eilen käskystä painotaloihin ja lähetin tarjouspyyntöjä 30 hengen teatteriryhmän majoittamisesta ilman selkeää ideaa siitä, mitä olin tekemässä. Illalla olin niin väsynyt, että töistä tullessani kaaduin suoraan sänkyyn ja nukahdin, vaikka viereisessä huoneessa telkkari ja 4 ihmistä melusivat kilpaa. Herättyäni kello olikin niin paljon, että ehdin vain hieman keräillä likaisia astioita pois olohuoneesta ennen kuin ovisummeri aloitti taas pirinänsä ja asunnonkatselijat alkoivat virrata sisään päättymättömänä letkana. Niitä tuli välillä sisään niin monta yhtä aikaa, ettemme tienneet, kenelle puhua. Illalla kun katsoimme niin kutsuttua casting-vihkoamme, johon kaikki halukkaat olivat jättäneet yhteystietonsa, emme enää muistaneet kasvoja kaikkien nimien takana. Olemme kuitenkin luottaneet intuitioon tässä asiassa: hyvät tyypit tunnistaa lähes siitä hetkestä kun he astuvat ovesta sisään ja olemme olleet hyvien tyyppien suhteen ihmeellisen yksimielisiä.

Eilen noin klo 22 suljimme ovet lopullisesti ja teimme valinnan. Uudet kämppäkaverimme ovat (drum roll, please): ruotsalaistyttö Kajsa ja baskipoika Unai. Kolmanneksi olisimme halunneet erään sympaattisen saksalaisen pojan joka kävi eilen, mutta juuri saamamme tiedon mukaan hän on jo vastaanottanut toisen asunnon. Julian jätti casting-vihkomme töihin, joten korvaavan kämppiksen valinta tapahtuu vasta huomenna. Vähän harmi, koska olimme kiikun kaakun saksalaisen ja erään nuoren Extremadurasta kotoisin olevan espanjalaispojan välillä, ja nyt emme voi soittaa espanjalaiselle kun hänenkin puhelinnumeronsa on Julianin työpaikalla.

Julian ja Lucia, jotka siis jäävät minun lisäkseni asuntoon, hyväksyivät ilman vastalauseita minun ehdokkaani ruotsalaistytön, vaikka kumpikaan ei edes tavannut häntä. Naapureillamme taitaa olla aika hyvä maine. Unai puolestaan hurmasi koko huushollin olemuksellaan. Hän on Repsolilla työskentelevä kemisti, hyvätapainen, hauska ja kaiken lisäksi hyvännäköinen. Lucia, joka tosin ei tavannut tätäkään henkilöä, suunnitteli jo kertomamme perusteella niitä reaktioita, jota tämä kemisti hänessä saisi aikaan, haha. Noh, jäitä hattuun: mies on varattu.

Lucia on muutenkin ollut aika passiivinen tämän kämppisasian tiimoilta. Hän oli viikonlopun pois ja nukkui eilen meidän kenenkään tietämättä koko iltapäivän huoneessaan, kunnes asunto muuttui taas julkiseksi näyttelytilaksi. Hän oli kuulemani mukaan istunut juuri vessassa, kun Jordan oli avannut oven esitelläkseeen kylpyhuoneen jollekin pojalle. Joskus wc:n ovi kannattaa lukita...

Illalla meitä odotti vielä yksi farssi, kun Jordan soitti juuri lomiltaan palailevalle vuokraisännällemme Santosille kertoakseen, että asunnossa vaihtuu miehitys ja pyytääkseen, että hän ostaa huoneisiin uudet huonekalut, sillä vanhat asukkaat aikovat viedä mukanaan kaiken oman. Yleensä Espanjassa asunnot vuokrataan kalustettuna, mutta nyt kun katson mitä kaikkea Noemi ja Alvarito täältä kantavat pois, minulle on pikkuhiljaa valjennut, että tämä asunto on poikkeus sääntöön. En tiedä jääkö meille edes astioita.

Santosin vastaus Jordanin puheluun oli täystyrmäys: hän ilmoitti nostavansa vuokraa 10:llä eurolla kaikilta uusilta vuokralaisilta, lupasi korkeintaan ostaa tyhjentyviin huoneisiin uudet kapeat (90cm) sängyt ja uhkasi, että meidän täytyy korvata rikkoutunut lämminvesivaraaja, josta esimerkiksi minulla ei ollut mitään aavistustakaan.

Istuimme hetken tyrmistyneinä sohvalla: miten kerromme uusille vuokralaisille, että heidän vuokransa ei olekaan sitä mitä luvattiin ja että heillä ei välttämättä ole edes sänkyä uudessa asunnossaan? Mietimme 5 minuuttia, ja Julian soitti isännälle uudestaan. Välillä en ymmärrä ollenkaan, millä logiikalla täällä pelataan, sillä Julian lopetti puhelun erittäin tyytyväisenä: Santos ei ainoastaan perunut vuokrankorotusta vaan myös ehdotti itse, että hän ostaisi metallirunkoiset parisängyt huoneisiin.

Huomenillalla Santos tulee tekemään vuokrasopimukset uusille tulokkaille, myös minulle. Se tarkoittaa sitä, että minun täytyy herätä aikaisin ennen töihinmenoa ja lähteä etsimään pankkia, johon avata tili. Vuokranmaksu ei näköjään hoidukaan Madridissa kädestä käteen riihikuivalla, kuten syvässä etelässä Granadassa. Täällä tehdään oikea vuokrasopimus, johon laitetaan espanjalaisen pankkitilin numero, jonka avulla herra vuokranantaja itse nostaa tarvittavan summan tililtämme aina kuun alussa. Se, että jollain ulkopuolisella on suora käyttöoikeus tiliini pelkän tilinumeron perusteella kuulostaa mielestäni ennen kuulumattomalta, mutta on täällä kuulemma ihan normaali käytäntö, jota kutsutaan nimellä pago domiciliado. Täällä on myös vieläkin yleistä, että pankkiasioita hoidetaan pankkikortin sijasta pankkikirjalla, joka taas on nimeltään libreta. Tämä kirjanen tungetaan pankkiautomaattiin esimerkiksi nostoja tehtäessä, ja kone lyö siihen pankkitapahtuman tiedot. Vaikuttaa suomalaisen silmin kivikautiselta, mutta kuten sanottu, monesti täällä täytyy vaan kohauttaa hartioitaan, sillä kaikkea ei voi ymmärtää.

Pankit ovat täällä auki vain klo 8.30-14.30, joten en ole tähän mennessä saanut töiden takia aikaiseksi mennä ottamaan asioista selvää. Saa nähdä miten minun huomenna käy, sillä olen edelleen siinä uskossa, että ennen pankkitilin avaamista Espanjassa ulkomaalaisen täytyy ilmoittautua kaupungin asukkaaksi poliisilaitoksella. Tätäkään en ole tietenkään vielä tehnyt, enkä huomennakaan sitä ehdi siinä 1,5h mitä minulla on peliaikaa ennen töiden alkua. Luvassa on siis uusi jännittävä luku kertomukseen.

Anniina

Alla vielä tämänhetkinen näkymä parvekkeeltamme. Heti alapuolella on yksi lukuisista alueella sijaitsevista teattereista. Tämän vaikuttaisi olevan erikoistunut flamencoon, ja väkeä näyttää riittävän joka iltaisiin esityksiin.