Suomen Madridin kulttuuri-instituutista, hyvää päivää

Ensimmäinen työpäivä on nyt onnistuneesti takana. Instituutti on aika lailla vielä kesäajassa, mikä antaa minulle aikaa tutustua tuleviin työtehtäviini rauhassa. En voi kylliksi ylistää asuntoni sijaintia: varasin aamulla työmatkaan, jonka taitan kävellen, reilut puoli tuntia. Ehdin juoda kahvitkin matkalla, ja koska onneton suuntavaistoni teki kerrankin yhteistyötä kanssani, saavuin Instituutille ennen muita. Todellisuudessa matka taittuu siis noin 15 minuutissa. Työpäivä alkaa klo 10 ja päättyy, kun kello lyö kuusi, tosin ylityötunteja kertyy kuulemma rutkasti etenkin näyttelyiden avajaisten alla.

Toimisto on viihtyisä avarine näyttelytiloineen ja kirjastoineen. Työtiimi muodostuu tällä hetkellä kuudesta henkilöstä, joista kaikki ovat naisia. Instituutin johtajan, Martti Pärssisen, tapaan mahdollisesti ensi viikolla. Vakituisia työntekijöitä on johtajan lisäksi vain yksi, me loput olemme harjoittelijoita, joista kullakin on oma vastuualueensa. Minulle siirtyy lähiviikkoina Instuutin infovastuu, joka käsittää ainakin Instituuttiin saapuvan ja sieltä lähtevän infopostin hoidon, tiedotus- ja arkistointitehtäviä ja Instituutin kirjaston ylläpidon. Edeltäjäni oli armollisesti koonnut minulle kuuden sivun ohjelistan tulevista tehtävistäni ja tulee ainakin tämän viikon perehdyttämään minua kädestä pitäen siihen, mitä tuleman pitää. Pehmeä lasku sopii minulle enemmän kuin hyvin, vaikka tekemällähän sitä ihminen oppii parhaiten.

Koska instituutti on pieni, kaikki tuntuvat puhaltavan yhteen hiileen. Yleisestä ilmapiiristä kertoo jo paljon se, että lounas valmistetaan yhteisvoimin toimiston keittiössä ja luonnollisesti myös syödään yhdessä. En voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että me kaikki harjoittelijat olemme stereotyyppisen suomalaisen näköisiä. Vaaleahiuksisia naisia, joista kuitenkin lähes kaikki puhuvat hämmästyttävän hyvää espanjaa. Toistaiseksi ehdin udella vasta minua tehtäviini opastavan J:n taustoja, mutta vaikuttaa, että olen erittäin ansioituneessa seurassa. Toivottavasti rahkeeni riittävät edes puoleksi ylläpitämään sitä työpanosta, jota edeltäjäni jo yhden päivän perusteella on osoittanut.

Töiden jälkeen kävin avaamassa uuden puhelinliittymän Yoigon liikkeessä. Tämä lähinnä humoristiselta kuulostava operaattori on lyhyen haastattelukierrokseni perusteella edullisin. Maksoin 20 euroa uudesta sim-kortista, ja sain puheaikaa koko rahalla. Viestit ja puhelut 8 snt kpl/min. Vallan kohtuullista, sanoisin.

Onnistuneiden mobiilikauppojen jälkeen tein uhkarohkean sukelluksen Madridin ostoskadulle, joka kantaa nimeä Calle de Preciados. Vaatimattomana tavoitteenani oli löytää yksinkertainen perushame, jota voisin käyttää niin näillä helteillä kuin myöhemminkin syksyllä sukkahousujen kera. Huomasin nimittäin matkalaukkua tyhjentäessäsi, että olin kuumepäpperössäni onnistunut jättämään kaikki käytännölliset alaosat kotiin. Mukaan oli tarttunut vain kukallinen kietaisuhame ja toinen lähes yhtä turhanpäiväinen kankaanpala. Housujakin löysin vain yhden parin. Ei ole ihme, että matkalaukku painoi vain 22 kg (kahdesta lisäkilosta ei muuten sakotettu, ei edes nuristu kentällä).

Nyt minulla olisi täydellinen tekosyy ostaa uusia vaatteita, mutta kuten aina Espanjassa, saavuin tältäkin kauppakierrokselta kotiin tyhjin käsin. Minä ja latinovaatteet emme yksinkertaisesti sovi yhteen. Syynä lienee peruspohjalainen ruumiinrakenteeni (yhtä tasapaksu kuin Pohjanmaan lakeudet) ja mieltymykseni selkeisiin linjoihin sekä puhtaisiin väreihin. Toisaalta Madrid on niin iso kaupunki,että toivoa lienee vielä jäljellä, vaikka perus Zarat, Mangot ja HM:t eivät minulle mitään tarjoakaan. Seuraavaksi taidan suunnata kauppakeskukseen Mercado de Fuencarral, trenditietoisten ja nuorten suunnittelijoiden kohtaamispaikkaan, joka sekin löytyy kivenheiton päästä kämpiltä. En suostu lannistumaan, vaikka en tainnut löytää sieltäkään mitään viime visiitillä.

Minua kiusannut tauti tuntuu antaneen hieman periksi. Vietinhän koko eilisen päivän kuuliaisesti neljän seinän sisällä. Taisin 24:stä tunnista viettää ainakin 16 nukkuen. Työpaikalla oltiin hyvin huolehtivaisia, kun kerroin tilastani, ja johtajan oikea käsi Elena aikoi jopa etsiä minulle lääkärin kontrollikäyntiä varten. Ja jos tilani taas huononee, voin jäädä kotiin hyvällä omalla tunnolla.

Näihin tunnelmiin,¡hasta la próxima!
Anniina