Aamuyöllä painajainen säikäytti hereille. Unessa olin Tampereella, eräänlaisessa tilassa joka oli sekoitus Telakan ja Tullikamarin terassia ja alapuolella oli kaistale metsää. Yhtäkkiä joku varoitti minua, jonka jälkeen katsoin taivaalle ja näin pommikoneiden lentävän kohti. Kun pommeja alkoi tippua, koetin juosta suojaan lähellä sijaitsevaan parkkihalliin, mutta jostain ilmestyi loputon letka autoja jotka myös tahtoivat suojaan ja jotka tukkivat parkkihallin oviaukon niin, että minä jäin ulkopuolelle. Yksi tieni tukkivista autoista kuului viranomaisille ja vasta kun heräsin unesta, tajusin mitä outoa kuviossa oli: poliisiauto oli valkovihreä ja varustettu carabinerojen logolla, toisin sanoen siis tällainen:



Se, mitä Chilen poliisivoimat tekivät Tampereen Tulliaukiolla, en osaa sanoa.

Painajaisia lukuunottamatta viikonloppu oli hyvä. Tein ex tempore -matkan etelään Puerto Varasin kaupunkiin ja yllätyin sen kauneudesta. Tässä muutama asia, joita näin:





Eilen ajoimme vielä piirun verran etelämmäksi, meren rannalle, Puerto Monttin kaupunkiin ja lounastimme kauppahallissa ankeriasta nimeltä congrio. Ruma kala, parempi maku.



Puerto Monttin satamaa ja paatteja.



Kauppahallissa myytiin kuivattuja äyriäisiä, joita kuvassa roikkuu.

Palasin tänä aamuna. Taivas oli ennen klo 8 vaaleanpunainen Puerto Varasin järven yllä ja koko 300 km:n matkan takaisin Temucoon sain ihailla ruskapuiden värejä, jotka levittäytyivät pitkin aaltoilevien kukkuloiden rinteitä.

Viikonloppuna mietittiin maailman valtioiden nimiä joissa on ainoastaan 4 kirjainta (espanjaksi ja englanniksi niitä on 10 kpl, suomeksi luku taitaa tipahtaa kahdeksaan, keksitkö?) sekä epäoikeudenmukaisuutta. Mapuche-kirjailija, jonka teoksia on käännetty ainakin ranskaksi, italiaksi ja saksaksi, joka on luennoinut intiaanikirjallisuudesta lukuisissa Euroopan yliopistoissa ja joka toimittaa ainoaa tähän alkuperäisväestöön liittyvää aikakausjulkaisua, ei ole oikeutettu avaamaan Temucossa puhelinlinjaa, koska puhelinyhtiö katsoo, ettei hänellä ole tarpeeksi tuloja. "Chile on maailman neoliberalistisin maa, köyhällä ei ole oikeutta edes puhelimeen.", hän toteaa istuessamme kahvilassa, jossa satumme hetkeksi samaan pöytään.

Toisaalta täällä on niitä, jotka syntyivät köyhänä mutta opiskelivat, rakensivat uran, perustivat perheen ja elivät mukavasti kunnes vallankaappaus pakotti maasta. He ovat niitä, joilta diktatuuri vei sekä omaisuuden että ystävät. Vuosien maanpaon jälkeen Chileen palatessaan kaikki täytyi taas aloittaa tyhjästä. Jos nämä ihmiset onnistuvat ja elävät tänä päivänä hyvin, leveästi suorastaan, mikä tässä tarinassa on se epäoikeudenmukaisin osa ja mitä tarkoittaa se, ettei kaikilla ole yhtäläisiä mahdollisuuksia onnistua?

Hyvää alkanutta viikkoa,
Anniina