keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Joulua kohden

Jouluvalot ovat ilmestyneet Madridin kadunvarsille ja El Corte Inglésissä myydään pehmoleluja, jotka tanssivat joululaulujen tahtiin kun niitä painaa mahasta. Sunnuntaina Julian ehdotti, että ostaisimme kotiin joulukuusen. Mitä tästä kaikesta voidaan päätellä: taitaa olla joulu tulollaan. Talvi myös.

Me olemme vihdoin laittaneet lämmityksen päälle kotona, ja viime yön nukuin ensimmäistä kertaa elämässäni kuumavesipullo peiton alla, ah autuutta. Minä olen muuten helisemässä kämppisteni kevytkenkäisen lämmityspolitiikan suhteen. Meillä on kaasulämmitys ja patterit jätetään pohottamaan täysillä päiväksi, pahimmassa tapauksessa samalla kun ikkuna patterin yläpuolella on auki! Kun tänään aamulla otin puheeksi termostaatit, eräs kämppikseni totesi ettei hän luota taikauskoisiin hömpötyksiin. Siis anteeksi...Millä muulla periaatteella patterit toimivat kuin termostaatilla? Kysyn tätä vilpittömästi.

Asuin viime talven sähkölämmitteisessä 1800-luvulla rakennetussa omakotitalossa, ja opin energiapihiksi. En tahtoisi odottaa seuraavaan sähkölaskuun saakka ennen kuin huikentelevaiset kämppiksenikin malttavat ryhtyä säätämään pattereita.

Seuraavaksi vähän valokuvia kuluneilta viikoilta. Kaikki kuvat ovat Olli Nurmisen ottamia.



Yleisöä Suomen muotoilukuukauden päänäyttelyn "Helsinki Madrid FinDesign" avajaisista Mataderosta (matadero=teurastamo)3.11.2009.



Tytöt avajaisissa skarppina vastaanottamaan työtehtäviä - oli se sitten kääntämistä, kantamista, tarjoilemista..



Yksityiskohta Mataderon näyttelystä. Taustalla Marimekon kankaat, Mikko Paakkasen Obi-pöydällä Jitan V Patelin valaisin Flying Saucer. Minulla oli ilo tavata valaisimen suunnittelija samaisen näyttelyn avajaisissa.



Jitan V Patelin Feed me -nimiset leluja syövät lastenhuoneenkalusteet. Kalusteiden alla näkyvät näyttelyrakenteet ovat kierrätettävää aaltopahvia, joka tunnetaan nimellä re-board. Myös minä pääsin nikkaroimaan näitä elementtejä, eikä niissä ollut ihan pieni työ.


Iloiset Instituuttilaiset Alvar Aalto -näyttelyn avajaisissa 4.11.2009

Enempää en näköjään ehdikään ladata kun työkaverit lähtevät kaljalle.

Terveisin Anniina, joka on edelleen toimistolla klo varttia vaille kahdeksan.

3 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää! Kiva lukea sun juttujas ja nähdä vieläpä kuviakin näyttelyistä ym. Kiitos!!
    Jaksamista edelleen!
    Täällä mulla on kaksi influenssapotilasta hoidettavana: Juhani jo lähes toipunut ja Ella juuri korkeaan kuumeeseen sairastunut.Nyt tulee vielä Ruu-koira pariksi tunniksi ja minä pääsen sen kanssa lenkille. Aurinko tuli juuri esiin. Ihmeellistä!
    Terv. Kati

    VastaaPoista
  2. Terve!
    Tauti oli muuten sikainfluenssa, koska Juhanin luokkatuverin testi oli positiivinen.Nyt lapset ovat onnellisesti päihittäneet sen homeopaattisten lääkkeitten avulla ja ovat jo palanneet kouluun. Viikko siinä meni, mutta nyt heidän vastustuskykynsä on entistä korkeampi.
    Meihin vanhoihin se ei kyennyt lainkaan!
    Terv. Kati

    VastaaPoista
  3. Heipä vaan täältä pimeältä saarelta. Lumet kaikkosivat ja kuutamoaika meni jo joten pimeää on.
    Kyllä se varmaan jouluun mennessä kirkastuu joten sinulta jää tämä vaihe kokematta. Mitenkähän ikävä sinulla sinne Espanjaan jääkään? Kokemusta on ainakin tullut.

    VastaaPoista