Tämä tulee kaikille varmasti yllätyksenä...

Niin siis tämä päivitys - sen verran pitkä miettimistauko on blogissa ollut. Päivittämistä on lähiaikoina vaikeuttanut etenkin se, että tietokoneeni jäi Suomeen kun siellä joululomalla kävin. Kyseessä ei ollut unohdus vaan ihan tietoinen valinta. Tulen seuraavat kuukaudet kantamaan kaikkea maallista omaisuuttani mukanani ja vieläpä selässäni, ja ajattelin että puolitoista kiloa (vai mitäs sellainen isohko kannettava painaa) dataa ja muovia ei kuulu niihin välttämättömiin matkavarusteisiin. Lisäksi työtkin loppuivat reilu viikko sitten, joten olen joutunut käyttämään vähän mielikuvitusta päästäkseni tietokoneen äärelle.

Viiden kuukauden harjoittelu Suomen Madridin Instituutissa on nyt takana ja olisi kai aika heittää pieni vilkaisu olan yli ja summata kokemusta.. En tiedä, olenko parempi kahvinkeittäjä nyt kuin silloin kun aloitin, sillä vaikka sitäkin on tullut tehtyä, vieläpä lähes päivittäin viiden kuukauden ajan, on työtehtävien pääpaino ollut muualla. Kahvinkeitolla viittaan stereotyyppiseen harjoittelijaskenaarioon, jossa palkattomille ei anneta muita tehtäviä. Välillä, varsinkin pahimpaan diseño-kiireaikaan marraskuussa, tuntui että vastuuta annetaan melkein liikaakin.

On kuitenkin ihmeellistä, miten hyvin kaikki loppujen lopuksi sujui. Viimeiset viikot meille on tuottanut töissä päänvaivaa mediakansio, johon on tarkoitus kerätä kaikki mediassa ilmestynyt materiaali Suomen muotoilukuukaudesta Madridissa. Mainintoja on paljon; vaikken yksi yhteen luotakaan tähän menetelmään, voi jonkin käsityksen mediahuomion laajuudesta saada kun kirjoittaa tapahtuman nimen sulkeissa googleen: osumia tulee 230 000. Tapahtuman medianäkyvyys on kaiken kaikkiaan ylittänyt kaikki odotukset. Voi sitä harjoittelija-parkaa joka joutuu käymään kaikki osumat läpi yksitellen :Pv

Viimeisellä työviikollani paketoimme tapahtuman päänäyttelyn ja lähetimme rekkalastillisen design-esineitä takaisin Suomeen. Olin etukäteen innoissani tehtävästä, koska mielestäni on virkistävää päästä välillä pois toimistosta ja näyttöpäätteen edestä ja tehdä "oikeita", ruumiillisia töitä. Pari päivää vanhassa teurastamossa, jossa sisälämpötila on +8 astetta, kuitenkin riitti. Surrealistisinta oli se, kun hajotin ja valmistin matkaan 9 näyttelyä varten ostettua mallinukkea. Sormeet kohmeessa, ihmisen käsiä ja jalkoja kuplamuoviin ja pakettiin - hyvin Mataderoon sopivaa puuhaa. Jäätävän alhaisessa lämpötilassa liha kai säilyi aikanaan paremmin...

En osaa summata työharjoittelukokemustani parilla sanalla. Harkitsin tekeväni listan viime kuukausien parhaista ja pahimmista hetkistä, mutta en kykene siihen. Ehkä minun täytyy odottaa, että aika tiivistää elätyistä hetkistä yhden, kokonaisuutena hahmottuvan yksikön. Viiden kuukauden mittainen pätkä ihmiselämän pituisella mentaalisella aikajanalla. Se on lyhyt jakso moniin muihin elettyihin verrattuna, mutta se on tiivis ja värikäs, intensiivisempi kuin useat aikaisemmat, ja siksi uskon, että tulen palaamaan siihen mielessäni monta kertaa. Viisi viimeistä kuukautta ovat täynnä muistoja, joiden parissa viihtyy. Joitain muistoja, joista tiedän että ajan saatossa ne tulevat tuntumaan unelta. Olinko minä siellä? Tapahtuiko todella niin?

En myöskään pysty nimeämään suurimpia onnistumisiani tai epäonnistumisiani työharjoittelussa. Tulin instituutille hetkenä, jolloin kaksi projektia oli viittä vaille toteutusvaiheessa: taiteidenyö ja CIMO-päivä. Kun nämä saatiin kunniakkaasti pois alta syyskuussa, tuli muotoilukuukausi ja vaati itselleen koko instituutin henkilöstön täyden omistautumisen, suuren osan vapaa-ajastakin. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kymmenen harjoittelijaa ja instituutin kaksi palkallista työskentelivät, jotta 9 näyttelyä, teatteriesitykset, konsertit, elokuvasarja, työpajat ja seminaarit näkisivät päivänvalon ja saisivat huomiota osakseen.

Tähän työhön kuului muun muassa pienen sinikantisen katalogin luominen. Kokosimme, käänsimme, suunnittelimme, painatimme ja jaoimme ympäri kaupunkia 50 000 noin 50-sivuista muotoilukuukausi-esitettä. Rehellisyyden nimissä on tosin tunnustettava, että joitain pahvilaatikollisia katalogeja on vielä jäljellä Instituutin tiloissa... Mutta uskokaa kun sanon: 50 pahvilaatikollisen, joissa jokaisessa 120 katalogia, jakaminen ympäri Madridia käy päivän työstä vaikka apurina olisikin pakettiauto ja yksi kolumbialainen kuljettaja.

Muotoilukuukauden myötä olen saanut kokemusta keikkamyynnistä, mainosmyynnistä, näyttelyn pystytyksestä ja purkamisesta, 30 hengen teatteriryhmän majoituksen hoitamisesta, televisiohaastattelun tulkkauksesta, nettisivujen päivittämisestä, avajaistarjoilun järjestämisestä ja toteuttamisesta, kutsujen postituksesta mikä ei ehkä kuulosta kovin vaikuttavalta, mutta kun taittelet kolmeen osaan tiedotteen siitä että herra pääministeri tulee avaamaan muotoilukuukauden päänäyttelyn ja sujautat sen yhdessä kutsun kanssa kirjekuoreen, suljet kuoren, liimaat siihen osoitetarran ja lajittelet kuoren pinkkaan osoitteen mukaan, ja kun toistat saman ties-kuinka-monta-tuhatta kertaa välillä odottaen että painokone ehtisi tulostaa lisää tiedotteita, ja kun kaikki on valmista lasket kuoret, lasket ne uudestaan etkä vieläkään tiedä kuinka monta niitä on ja alat epäillä että osa osoitetarroista on tulostunut kaksi kertaan joten kaivelet jo pakattujen seasta mutta et löydä todisteita epäilyllesi joten lasket paljonko lähetys tulee suurin piirtein maksamaan ja otat riittävän määrän rahaa mukaan instituutin kassasta kun lähdet postiin kuorman kanssa joka vaatii kolme kantajaa ja taksin, perillä jonotat postitoimistossa vuoronumerollasi ja kaiken huipuksi jälkeesi saapunut nainen etuilee ja kun vihdoin koettaa vuorosi ja kaikki kuoret saadaan sutjakkaasti lähtemään kohti vastaanottajiansa sillä onhan kuoret laskettu niin hyvin että osaat sanoa tarkkaan montako sataa on kuhunkin määränpäähän ja enää puuttuu vain maksu mutta voi ei se onkin enemmän kuin kuvittelit ja eihän sinulla ole noin paljon rahaa mutta onneksi postivirkailija armahtaa ja kirjoittaa velkalapun ja yhtäkkiä oletkin velkaa Espanjan postilaitokselle mutta maksaminen jää ensi viikkoon sillä nyt on perjantai-ilta ja kello lyö seitsemän mikä tarkoittaa että olet melkein myöhässä suurlähettilään kutsuilta mutta pääasia että postitus on hoidettu....

Pahinta muotoilukuukaudessa oli se, ettei ollut hengähdystaukoja. Yhden päivän tai yhden illan mittaiset tapahtumat ovat ohi sitten kun ne päättyvät ja tiedät jo etukäteen, kauanko ne kestävät, mutta marraskuussa ja vielä joulukuun puolellakin tuntui ettei pyöritys lopu koskaan.

Nyt kun lähden Madridista, muotoilukuukauden tapahtumat on saatettu lepoon, vaikka Raili ja Reima Pietilä edustavatkin maamme modernia arkkitehtuuria taidemuseo ICOssa aina helmikuuhun saakka. Instituutissa keskitytään paraikaa helmikuun alun näyttelyavajaisiin, joita vietetään instituutin omissa tiloissa, maaliskuiseen Erasmus-projektikokoukseen, joita instituutti isännöi ja toukokuussa tapahtuviin Madridin kirjamessuihin, joissa Pohjoismaat ovat teema-alueena. Eksoottisen vivahteen projektisoppaan lisäävät geoglyfit, joita arkeologitaustainen Instituutin johtaja Pärssinen on vuosi tutkinut Amazonilla. Geoglyfit ovat yllättäen nousseet päivän kuumimmaksi puheenaiheeksi, kun Brad Pitt näyttelee pääosan aiheesta kertovassa elokuvissa. Kuulostaa absurdilta mutta on täysin todistettavissa googlaamalla nämä nimet yhdessä. Herra Pärssinen saa haastattelupyyntöjä ympäri maailmaa, viimeksi kun vastasin puhelimeen soittaja oli Radio Bogotasta Kolumbiasta.

Palatakseni vielä, en osaa listata meriittejäni tai epäonnistumisiani instituutilla, koska koen, että kaikki aikaansaannokset olen tehnyt osana tiimiä, yhdessä muiden harjoittelijoiden kanssa. Mikään projekti ei ole ollut vain ja ainoastaan "minun". Uudet ystävät joita olen instituutin muista harjoittelijoista saanut on parhaita asioita, mitä viiden viime kuukauden aikana on tapahtunut. Välillä, harvoina hetkinä, ilmapiiri on ollut töissä kireä, räjähdysaltis jopa, mutta tämä on johtunut väsymyksestä. Nyt kun olemme saaneet joulun ajan levähtää, ja kun muutama meistä lähtee yhtä aikaa kuun vaihteessa Madridista, on kaikki anteeksiannettu ja meillä on keskenämme vain ja ainoastaan mukavaa. Olemme kokeneet niin paljon, että voin kuvitella meidän olevan monille se ärsyttävä ryhmä joka nauraa omille sisäpiirivitseilleen joista ulkopuolinen ei saa mitään tolkkua.

Nyt täytyy mennä. Tuore tulokas, ranskalainen kämppis Chloé, kutsuu syntymäpäiväillalliselle.

Hyvää alkavaa viikkoa,
Anniina